15.10.2020

Nyt halutaan oma paikka saaristosta

Puhtaus ja turvallisuus. Luonto, sijainti ja palvelut. Koronakevään herättämässä loma-asuntobuumissa Saaristomerellä on monta valttikorttia. – Uniikki saaristomme haastaa nyt kunnolla jopa Kreikan ja Espanjan rantakohteet. Niin vapaa-ajan kuin etätyöskentelyn näkökulmasta, kiteyttää kiinteistönvälittäjä RABBE HOLMBERG.

Tilastokeskuksen 2018 tietojen mukaan Paraisilla on 8.820 kesämökkiä – kolmanneksi eniten Suomessa, heti Kuopion ja Mikkelin jälkeen. Turunmaan Kiinteistöjen toimitusjohtaja Rabbe Holmberg tuntee Turunmaan saariston kuin omat taskunsa jo vuosikymmenien takaa. 

–80- ja 90-luvulla kaikki halusivat saaristoon. 2020-luvun alku näyttää yhtä vauhdikkaalta: saaristo on löydetty uudelleen.  Nyt ovat ostoksille aktivoituneet merenrantapaikkaa jo jonkin aikaa miettineet – uudet ikäluokat ja ensikertalaiset. Kaikenlaiset kohteet kiinnostavat, joten myös ulkoluotojen ja pikkusaarien sekä kuivanmaan mökkien myyjien kannattaa ottaa yhteyttä, kertoo Rabbe Holmberg.

”Etätöiden ja vapaa-ajan lomittaminen tuli jäädäkseen”

Kello on 16.30, suljet tietokoneen.  Astut auton rattiin tai ruuhkabussiin. Saaristossa kokouksen voit päättää laiturilla tai rantasaunassa, juuri ennen hyppyä veneeseen. Toiset unelmoivat vaatimattomasta kalastajamajasta, ympärivuotiseen käyttöön sopivasta loma-asunnosta tai jopa pysyvästä muutosta saaristoon – toiset tekevät unelmistaan totta.

– Kevät 2020 siirsi suomalaiset toimistoista kotikonttoreihin. Monet lähtivät etätöihin mökille ja huomasivat, että tämähän toimii: samanaikaisesti voi keskittyä töihin ja nauttia saaristosta – ilman siirtymiä. Kyllä tästä pysyvä ilmiö tulee, joten tulevaisuuteen varaudutaan nyt tontteja ja loma-asuntoja ostamalla, arvioi Rabbe Holmberg. 

Turunmaan Kiinteistöjen mukaan uusia saaristolaisia tulee niin Turusta ja Kaarinasta kuin pääkaupunkiseudulta. Lyhyet etäisyydet ja nopeat liikenneyhteydet takaavat sen, että aika ei tuhlaannu matkantekoon.  Monet yrittäjätkin ovat tämän huomanneet, ja saariston palvelut kehittyvät myös uusien yritysten vauhdittamana. 

– Puhtaus, turvallisuus ja luonnon rauha korostuvat tällaisina aikoina. Näitä samoja ominaisuuksia ovat jo aiemmin hakeneet monet ulkomaiset asiakkaamme. Uskomme, että myös muualta Euroopasta katsottuna oma paikka Turunmaan saaristossa on jatkossa vielä entistäkin kiinnostavampi, arvio Rabbe Holmberg.


Haetko paikkaasi saaristosta?
Katso myytävät kohteet >

Onko sinulla saaristokohde, josta haluat tehdä hyvät kaupat?
Ota yhteyttä >