30.3.2021

Läser du hellre artikeln på svenska? Klicka här >

Rehellinen hintataso ja ihmisläheinen palvelu ovat Turunmaan Kiinteistöjen vahvuus

Aina se ei ole rakkautta ensinäytöllä, vaikka lopputulemasta täydellinen tuleekin. Paraislainen Magnus Sundman odottelee remontin valmistumista tulevan keskustakotinsa 4. kerroksessa. – En etsinyt asuntoa, joka olisi muuttovalmis tai liiaksikin stailattu, vaan kohdetta, jonka voisin kunnostaa oman makuni mukaan. Luotin, että Turunmaan Kiinteistöt tuntevat sekä toiveeni, tarjonnan että totuudenmukaisen hintatason, ja paketoivat ne minulle aidosti palvelevalla otteella, hän kertoo nyt tyytyväisenä. 

56-vuotiaana Magnus sanoo olevansa iässä, jossa tietää ja tunnistaa ne itselleen tärkeät asumisen kriteerit. Hän kaipasi tilaa yhden lisähuoneen verran, mutta on tykästynyt keskeiseen sijaintiin Malmilla, missä hän on viihtynyt kerrostaloasujana jo pidemmän ajan. 

– Olen syntynyt Paraisilla, mutta asunut aikaisemmin myös Turussa sekä Nauvossa. Saaristo on alueena rakas ja perin pohjin tuttu senkin puolesta, että toimin sekä opettajana matkailualalla että opastustehtävissä. Kesätorppani maaseudulla tarjoaa juuri sopivasti puhdetta ja etäisyyttä, keskustassa taas arvostan asunnon keskeistä sijaintia – sekä isoja huoneita ja helposti muokattavaa pohjaratkaisua, hän kertoo. 

Tuttuja myös isännöintipuolelta

Kipinä näytöille heräsi joulukuun loppupuolella, jolloin kohteesta vastuussa ollut välittäjä Peter Ekblad oli talvilomilla. 

– Onneksi heillä pidetään hyvää yhteispeliä välittäjien kesken, joten pääsin näytöille nopealla ja joustavalla aikavaroituksella Sverker Karlssonin kanssa pariinkin otteeseen. Koen myös vahvuudeksi, että tunnen Turunmaan Kiinteistöt isännöintipuolelta. He ovat tehneet hyvää työtä nykyisessä taloyhtiössäni ja vastaavat isännöinnistä tulevankin kodin osalta. Se lisää luotettavuutta, kun kaupanteon tärkeät paperit, kuten isännöitsijäntodistus, tulee tutulta ammattilaiselta, Magnus pohtii.  

Tarkkuus ja asiantuntemus yhdessä kokemuksen kanssa – piirteitä, joita Magnus arvostaa kiinteistövälittäjässä. Vaikka elämme keskellä digiaikaa, on tärkeää, että Turunmaan Kiinteistöjen toimisto on helposti saavutettavissa, poikettavissa ja tärkeät neuvottelut hoituvat sujuvasti molemmilla kotimaisilla.

– Allekirjoitin kaupat ihan konkreettisesti toimistolla. Sanoisin, että omalla kohdallani ostoprosessi eteni loppujen lopuksi nopeasti. Tein kaksi tarjousta, joissa välikätenä ja sparraajana auttoivat Sverker ja Peter. He tunsivat molempien osapuolten tavoitteet ja omasivat riittävästi uskallusta sanoa, että nyt on hyvä hetki tarttua tilaisuuteen. 

Vastinetta välityspalkkiolle?

Kunhan uuden asunnon remontti saadaan päätökseen, on aika laittaa nykyinen koti myyntiin. Vaikka kiinnostuneita kyselyitä on jo kantautunut korviin, Magnus on päättänyt antaa asian Turunmaan Kiinteistöjen vastuulle. 

– Uskon, että loppupeleissä saan asunnostani rehellisen ja parhaan hinnan juuri ammattilaisten avustuksella. Pidän myös asiakaslähtöisestä pakettiratkaisusta, jossa puolestani hoidetaan dokumentit ja tarvittava juridiikka, joka pitää olla hallussa niin myyjän kuin ostajankin turvaa ajatellen, Magnus painottaa. 

– Turunmaan Kiinteistöt on riittävän iso ja tunnettu toimija tällä alueella, joten tiedän heidän asuntotarjontansa herättävän kiinnostusta laajassa ostajakunnassa, hän lisää. 

Aamukahvia ja asuntoja 

Asuntomarkkinoita Magnus seuraa aina tarpeen tullen. Turunmaan Kiinteistöjen verkkosivuilla ovat kohteet informatiivisesti esillä ja kuvista pohjapiirustuksineen saa hyvän tuntuman, minkälainen asunto todellisuudessakin on. 

– Totta kai netillä ja isommilla asuntoportaaleilla on tärkeä merkitys, mutta uskoisin, että oma 50 plus -ikäryhmäni seuraa perinteistä lehti-ilmoitteluakin. Rabbe Holmberg tiimeineen on usein esillä lehtien sivuilla, ja kyllähän paikallista tarjontaa tulee aina aamukahvin kanssa silmäiltyä. Mielestäni Turunmaan Kiinteistöjen ilmoittelu on hyvin monipuolista, vastaanottajalähtöistä ja näköjään erittäin tehokastakin, Magnus päättää ison hymyn kera.