11.5.2021

Läser du hellre artikeln på svenska? Klicka här >

Toiveammatissa kiinteistönvälittäjänä:
”Parasta on olla aidosti avuksi”

Sebastian Lindberg tiesi jo ennen valmistumistaan kauppatieteiden maisteriksi, että kiinteistövälittäjän ura on häntä varten. Kemiönsaarelta kotoisin oleva ja Turussa opiskellut, päämäärätietoinen Sebastian lähetti Rabbelle sähköpostia – ja paikka omassa dreamteamissä löytyi. – Tässä työssä ei ole kahta samanlaista päivää, mikä sopii minulle loistavasti. Parasta on nähdä tyytyväiset kasvot kaupantekotilaisuudessa ja tuntea, että voin olla aidosti avuksi asiakkaillemme.

Kun toiminta-alueena on Turunmaan saaristo, vaaditaan välittäjältäkin astetta enemmän monipuolisuutta ja vahvaa paikallistuntemusta. Keskustakohteiden lisäksi salkussa on loma-asuntoja, saaria sekä tontteja – lähellä ja kaukaa.

– Meillä on rautainen porukka ammattilaisia ja hyvä tekemisen meininki, johon kuuluu avoin yhteistyö ja omien kokemusten jakaminen asiakkaidemme eduksi. Yksi meistä tietää enemmän rakentamisesta, toisen vahvuuksia ovat pankkiasiat lainoineen. Itselleni on muovautunut vahvempaa roolia tekniikka- ja digipalveluvastaavana, Sebastian hymyilee.

Haasteista positiivista draivia

On päiviä, jotka hujahtavat koneen ääressä kauppakirjojen parissa tai valokuvia editoidessa. Toisinaan toimistolla ehtii käydä vain piipahtamassa, jonka jälkeen hypätäänkin jo veneen ruoriin esittelemään kohteita tai kuvaamaan myyntiin tulevia paikkoja.

– Päivät venyvät välillä pitkiksi ja välittäjän ammattiin kuuluu olla aina asiakkaiden tavoitettavissa. Itse kuitenkin koen monipuolisuuden kiinnostavaksi, positiiviseksi haasteeksi ja pidän siitä, että saan itse määrittää ja vaikuttaa aikatauluihini, Sebastian pohtii.

Asiakaskunta Turunmaan Kiinteistöillä koostuu rikkaasti vaihdellen nuorista ensiasunnon hakijoista varttuneempiin ikäryhmiin. Myös ulkomaalaiset ostajat ovat kiinnostuneita omasta palasta maailman kauneinta saaristoa.

– Viimeisten kuukausien aikana on ostajia tullut muun muassa Saksasta, Hollannista, Sveitsistä ja Ruotsista. Kesän lähestyminen myös nostattaa aina mökkikuumetta, eli saarikohteissa pyörin tällä hetkellä paljon.

Välittäminen on elämäntapa

Sebastianin sanoin paras välittäjä on hyvä ymmärtämään – niin myyjiä, ostajia, markkinoita kuin kohteitakin. Ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä kauppaa, vaan aina mennään asiakkaan toivomilla askelmerkeillä. Osa myyjistä haluaa olla vahvasti mukana kaupoissa, toinen taas huojentuu tiedosta, että pystyy jättämään kaiken välittäjän vastuullisiin käsiin.

– Uskon, että oma vahvuuteni on ymmärtää asiakasta ja osata kuunnella häntä herkällä korvalla. Olen myös saanut kehuja taidoistani selvittää asioita, koskivatpa ne sitten lakipykäliä, rakennusvalvontaa tai kaupungin lupia. Esimerkiksi, jos potentiaalinen ostaja on asunut aikaisemmin taloyhtiössä ja on nyt aikeissa ostaa mökin maalta, on tärkeää jakaa hänelle käytännön faktat mm. tieosuuskunnista, jätehuollosta tai verotuksesta, Sebastian listaa.

Muistoista piste tiin päälle

Kiinteistönvälittäjän urapolun varrelle mahtuu monta hyvää ja hauskaa hetkeä. Eivätkä suinkaan kaikki liity vain onnistuneisiin kauppoihin.

– Tapasin kerran asuntoesittelyssä ulkomailta varten vasten paikalle saapuneen ostajakandidaatin, ja puhuimme pitkän tovin yhdessä Suomen asuntomarkkinoista ja -kaupoista sekä pääpiirteittäin osto- ja myyntiprosessin etenemisestä. Kauppoja ei hänen kanssaan koskaan solmittu, mutta hän muisti minua vielä kuukausiakin myöhemmin joulukortilla kiitoksena antoisasta keskustelustamme, Sebastian naurahtaa.

Urheilullisella kiinteistövälittäjällä pysyy pallo hallussa vapaa-ajallakin, ja kesän ehdoton ykköslaji onkin golf.

– Kyllä, toistaiseksi golfissa on myös paljon varaa kehittyä! Se on mielestäni sopivan leppoisa ja sosiaalinen laji, jossa loppujen lopuksi kamppailee vain itseään vastaan. Myös muissa maila- ja pallopeleissä maila pysyy kädessä, ja salibandya sekä jalkapalloakin tulee jonkin verran harrastettua. Pidän myös vaeltamisesta ja patikoinnista – ehkä siksi, että minulla on arkenakin etuoikeus tehdä töitä näiden upeiden saaristomaisemien ympäröimänä, Sebastian päättää.